Kilpailuta laina
Helppo ja nopea hakemus
Lainamäärä jopa 10 000 000 €
Kilpailuta useampi rahoituslaitos yhdellä hakemuksella
Maksa pois myös etuajassa - ilman lisäkuluja
Sinun yrityslainasi
Tarjouksia jo samana päivänä
Viimeksi muokattu:

Yrityslainaa kasvuyritykselle

Kun kasvuyrityksen liikeidea ja suunnitelmat sen toteuttamiseksi ovat tarpeeksi hyviä, ei muuta sitten tarvitakaan. Vai tarvitaanko?

Yrityksen kasvun mukana tulee eteen uusia tilanteita, kuten vaikka liian ahtaalta tuntuvat varastohyllyt tai liian pieni toimistotila. Joskus tilauksia tulee niin paljon, etteivät nykyiset työntekijät ehdi lähettää niitä. Kausivaihtelut ja niiden tuomat haasteet niin kiireisinä kuin hiljaisinakin aikoina koskettavat monia eri aloja. Joskus pitäisi mennä lujaa eteenpäin, mutta kassa on kuivunut lähes tyhjäksi.

Suomessa tarvitaan kasvavia, määrätietoisia yrittäjiä ja yrityksiä. Suunnitelmat ja kasvuhalut eivät kuitenkaan saa jäädä kiinni rahoituksesta tai sen puutteesta. Yrityslaina on myös kasvuyrityksen apuna monissa erilaisissa tilanteissa.

Käsittelemme tässä artikkelissa yleisimpiä yrityslainan käyttökohteita kasvuyrityksissä.

Työntekijän palkkaaminen

Yrityksen kasvun mukana tulee usein tarve uusille työntekijöille. Työntekijän palkkaaminen voi kuulostaa suurelta investoinnilta ja vaikealta prosessilta, johon täytyy sitoa paljon rahaa kiinni. Ei kuitenkaan huolta, nämä väitteet eivät pidä ollenkaan paikkansa.

Ennen kuin yritys pääsee makselemaan uuden työntekijän palkkoja, matkan varrella syntyy muita kuluja. Rekrytointiin käytetty aika on toki myös resurssin ja näin ollen rahan käyttöä. Kuluja syntyy aina suunnittelusta ilmoituksen laatimiseen ja työhaastatteluihin käytetystä ajasta. Mitä enemmän henkilöitä prosessiin osallistuu ja mitä enemmän työtunteja käytetään, sitä enemmän kuluja tietenkin syntyy.

CrediNord logo
Käyttötarkoituksia on monia
Rahoita erityylisiä tavoiteltuja kasvuhankkeita
Stabilisoi kassavirta kausivaihtelun aikana
Hanki lisää näkyvyyttä boostamalla markkinointia

Mitä kuluja rekrytoinnista aiheutuu?

Lisäkuluja voi syntyä myös ilmoitusten jättämisestä maksullisille sivustoille. Jotkut sivustot tarjoavat myös mahdollisuutta maksaa siitä, että ilmoitus nostetaan listan kärkeen, jolloin se on enemmän näkyvillä potentiaalisille työnhakijoille. Toki avoimen työpaikan mainostaminen sosiaalisessa mediassa lisää näkyvyyttä ja tuo laajemman yleisön. Halvimmillaan sosiaalisen median mainoksia voi ostaa kolikoilla, mutta mitä enemmän näkyvyyttä haluaa, sitä enemmän lompakon nyörejä saa availla.

Täysin tarkkaa hintaa rekrytoinnille on vaikea määrittää, sillä muuttuvia osia on monia. Jos rekrytoinnin päättää hoitaa rekrytointifirman kautta, maksettavaksi tulee tietenkin heidän palveluidensa käyttö. Alussa on hyvä suunnitella budjetti ja tehdä päätöksiä sen mukaisesti.

Kun uusi työntekijä on löytynyt ja nimet on kirjoitettu paperiin, työpaikalla hänet perehdytetään suunnitelman mukaisesti tekemään työnsä turvallisesti, terveellisesti ja hyvin. Tämän jälkeen yrittäjä voikin hengähtää.

Kilpailukykyisen palkan lisäksi yrittäjä maksaa vähän muutakin. Rahapalkan lisäksi työnantajan maksettavaksi tulevat työeläkemaksu, sairausvakuutusmaksu ja työttömyysvakuutusmaksu. Päälle tulevat vielä esimerkiksi työntekovälineet sekä työvaatteet, muut vakuutukset, mahdolliset henkilöstöedut ja työterveys. Hieman yksinkertaistaen voidaan sanoa, että työnantajan kulut ovat bruttopalkasta hieman vajaa puolet.

Uusi työntekijä on taloudellisesti kannattava vasta perehdyttämisen jälkeen, kun hän alkaa tehdä tuottavaa työtä tehokkaasti. Tämän vuoksi perehdytys on syytä suunnitella ja toteuttaa huolellisesti. Keskinkertainen tai huono perehdytys voi johtaa uuden työntekijän irtisanoutumiseen jo varhaisessa vaiheessa, jolloin rekrytointiin käytettyä rahaa ei ehdi kertymään takaisin. Tällöin rekrytointiin käytetyt varat ovat menneet ikään kuin hukkaan ja prosessi on aloitettava taas alusta.

Lainalaskuri
Lainasumma
10000
Kuukausierä
Hae nyt

Rekrytoinnin rahoittaminen

Joskus tarve uuden työntekijän palkkaamiselle tulee hyvin yllättäen tai muuten haastavassa tilanteessa. Varsinkin aloilla, joilla kausivaihtelu on suurta, kiireisenä aikana uusien työntekijöiden tarve voi olla suuri, mutta käyttöpääoma on juuri sillä hetkellä sidottu muualle. Yrityslaina on kätevä tapa rahoittaa rekrytoinnin kustannuksia monissa eri tilanteissa.

Laskujen maksaminen

Kun laskupino toimiston pöydällä kohoaa, mutta yrityksen tili ei taivu niiden maksamiseen, voi tilanne tuntua vaikealta. Vaikka vuosi olisi suunniteltu hyvin, voi äkillinen sateinen kuukausi muuttaa kysyntää. Yrityslaina tuo joustoa kasvuyrityksen arkipäiväiseen toimintaan, kuten vaikkapa laskujen maksamiseen. Kun jokapäiväiset, arkiset asiat ovat hoidossa eikä maksamattomista laskuista tarvitse huolehtia, voi kasvuyritys keskittyä ydinosaamiseensa ja jatkaa kasvusuunnitelmiensa toteuttamista.

Toimitilojen tai varaston laajentaminen

Kun varaston hyllyt pursuilevat ja ovat lähes notkollaan liian suuresta tavaramäärästä, on syytä miettiä suuremman varaston hankkimista. Jos toimistossa ei mahdu kääntymään ilman, että törmää kahvikupillaan naapurin tietokoneeseen tai kun lounastauolla joutuu syömään jatkuvasti jonkun kyynärpää kyljessään, voisi olla aika miettiä myös toimistotilojen suurentamista.

Suurempi varasto mahdollistaa esimerkiksi suurempien tavaramäärien tilauksen kerralla. Usein isommat ostoerät tulevatkin edullisemmaksi. Kun hyllyssä on tarpeeksi tuotteita, ei asiakkaille tarvitse koskaan myydä ei-oota. Uusilla toimitiloilla voi olla hyvin positiivinen vaikutus työntekijöiden viihtyvyyteen ja työmotivaatioon. Turvallisiin ja terveellisiin toimitiloihin panostamalla voidaan jopa ehkäistä sairauspoissaoloja.

Isomman varaston hyödyt

Varastoissa ja toimitiloissa kustannukset muodostuvat toki vuokrista, sähkö- ja vesilaskuista ja muista jokapäiväisistä kuluista. Jos varastossa ei ole tarpeeksi tavaraa vastaamaan asiakkaiden kysyntään, kustannukseksi muodostuu menetetty myynti. Myös raaka-ainepulan tai esimerkiksi toimitusvaikeuksien iskiessä isompi varasto ja suurempi inventaario tuo kaivattua varmuutta.

Isompaan varastoon muuttaessa voi tulla ajankohtaiseksi myös päivittää toiminnanohjausjärjestelmää, jos sellaista ei esimerkiksi ollut aikaisemmin käytössä juuri ollenkaan. Toiminnanohjausjärjestelmän eli ERP-järjestelmän hankkiminen tai päivittäminen saattaa tuoda lisäkustannuksia, mutta se nopeuttaa ja selkeyttää yrityksen sekä varaston toimintaa. Moderni ERP-järjestelmä myös kasvaa yrityksen mukana.

Uudet ja isommat toimitilat viestivät niin asiakkaille kuin potentiaalisille uusille työntekijöille kasvuyrityksen tilanteesta. Modernit ja toimivat tilat kertovat kasvusta. Jos toimitilan vaihtaminen on suunniteltu hyvin ja uudet tilat ovat tehokkaammat sekä houkuttelevat asiakkaita enemmän, maksaa toimitila itseään takaisin.

Henkilöstön huomioiminen muutossa

Työntekijöiden mielipiteitä voi olla hyvä kysyä uusia toimitiloja valittaessa. Heillä saattaa olla arvokasta tietoa siitä, mikä nykyisessä varastossa tai tilassa ei toimi ja mitä he toivoisivat uusilta tiloilta. Jotta uusi varasto on kannattava, täytyy sen valinnassa huomioida myös henkilöstön viihtyvyys. Jos uusien toimitilojen työpisteet ovat turvallisia ja ergonomisia, uusista tiloista saa todennäköisemmin kaiken mahdollisen hyödyn irti. On myös hyvä miettiä vähän pidemmälle tulevaisuuteen. Onko näihin tiloihin mahdollista kasvaa tulevaisuudessa vielä isommaksi?

Kausivaihteluiden tasaaminen

Etenkin kasvuyrityksen on oltava erityisen tarkka talouden ja resurssien suhteen. Kaikissa tilanteissa eivät kuitenkaan hyvätkään suunnitelmat pelasta. Kausivaihteluita aiheuttavat esimerkiksi pyhäpäivät, sesongit, lomat ja lämpötila. Kausivaihtelut voivat olla joillain aloilla hyvinkin näkyviä, ja vaikka markkinoinnilla koitettaisiin saada asiakkaita ostamaan hiljaisinakin kausina, voi kassa silti alkaa kuivumaan. Hiljaisina aikoina mainontaa voi ohjata myös entistä laajemmin ja tehokkaammin sosiaaliseen mediaan. Mainostus oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa voi saada hiljaisenakin aikana tavaran liikkumaan.

Yrityslaina helpottaa kassavirran tasaisena pitämistä myös kausivaihteluiden aikaan. Kiireisenä aikana käyttöpääoma saattaa olla sidottuna juuri käynnissä oleviin projekteihin tai vaikka raaka-ainetilauksiin. Voi myös olla, että lisärahoitusta kaivataan nimenomaan investointeihin ennen kiireisen kauden alkua. Hiljaisempina aikoina täytyy turvata yrityksen pyöriminen ja palkkojen sekä laskujen maksu normaaliin tapaan. Kaikkiin näihin kausivaihtelun aiheuttamiin haasteisiin vastaa yrityslaina.

Lainalaskuri
Lainasumma
10000
Kuukausierä
Hae nyt

Arvaamattomat tilanteet

Kuten elämä koronan kanssa on maailmalle opettanut, epäsäännölliset vaihtelut ovat myös mahdollisia. Joskus kysyntä muuttuu odottamattomasti. Syynä voi olla vaikka maailmanlaajuinen pandemia, luonnonkatastrofi, suuret lakot tai muuta yhtä arvaamatonta. Joskus kysyntä muuttuu poikkeavan suureksi ja joskus taas täysin toiseen suuntaan. Epäsäännöllisiin vaihteluihin voi olla todella vaikeaa varautua, sillä ne johtuvat täysin arvaamattomista tilanteista. Lisärahoituksen tarve saattaa tulla hyvinkin nopeasti, jos kysyntä muuttuu äkillisesti ääripäästä toiseen.

Lainaa eri tyyppisille ja kokoisille PK-yrityksille

CrediNordilla olemme erikoistuneita palvelemaan kaiken kokoisia ja tyyppisiä PK-yrityksiä suomessa. Olemme alle listanneet esimerkkejä siitä, minkä tyyliset yritykset ovat kilpailuttaneet lainoja kauttamme. Klikkaa ja lue lisää jos vaikkapa tunnistaisit kaltaisesi yrityksen alta.