Yrittäjän kirjanpito – tuska vai autuus

Profile image
Yrittäjän kirjanpito

Kirjanpidolta ei yksikään yrittäjä voi välttyä. Sitä tarvitaan yrityksen tulojen ja menojen tallentamiseen sekä antamaan tietoa toiminnan tuloksellisuudesta ja yrityksen vakavaraisuudesta.

Lisäksi kirjanpidon perusteella määritetään liiketoiminnastasi maksettavien verojen määrä.

Mitä kirjanpito on?

Kirjanpidossa kerätään ja järjestetään tositteet (esimerkiksi myynti- ja ostolaskut, matkalaskut ja tiliotteet), kirjataan niiden tiedot ja saadaan laskelmat yrityksen taloudesta. Kirjanpidon kokonaisuus muodostuu yrityksen tuotoista, kuluista, omaisuudesta, omista varoista ja veloista.

Kirjanpidon pohjalta laaditaan tilinpäätös, joka sisältää keskeisinä osina tuloslaskelman ja taseen.

Kirjanpito tuottaa tietoa yrityksen johtamista varten

Kirjanpito on muutakin kuin tulojen ja menojen ja sitä kautta toiminnan tuloksen laskeminen. Kirjanpidosta saadaan yrityksen toimintaa palvelevaa laskentaa, vaikkapa kassavirtalaskelmia ja -ennusteita, budjetteja ja asiakaskannattavuuslaskelmia.

Yksinkertaisemmin kirjanpito auttaa ymmärtämään yrityksesi tulo- ja kulurakennetta eli mm. mikä osuus yrityksen kassasta on omaa rahaa.

Mistä yrityksesi saa tuottoa ja millaisia kuluja yritykselläsi on? Mihin on rahaa ja mihin pitää säästää tai sijoittaa rahaa? Kirjanpito tuottaa tärkeää tietoa yrityksen taloudesta ja tilasta myös ulkoisille sidosryhmille, kuten tavarantoimittajille (jos osakeyhtiön tilinpäätös on julkaistu Kaupparekisterissä).

Yrityksen tulovero- ja arvonlisäveroilmoitukset pohjautuvat myös kirjanpidon lukuihin tilinpäätöksen kautta.

Kirjanpitovelvollisuus

Kaikki yritykset ovat kirjanpitovelvollisia. Yrittäjänä olet vastuussa kirjanpidon järjestämisestä. Kirjanpito pitää erillään yrityksen rahat yrittäjän omista rahoista sekä samalla muiden yritysten rahoista, tuloista ja menoista.

Kirjanpitoa on pidettävä kuukausikohtaisesti tai neljän viikon jaksoilta. Toiminnan tulos selvitetään tilikausittain eli 12 kuukauden välein. Tilikaudelta laaditaan tilinpäätös. Kaikki yritykset ovat kirjanpitovelvollisia, mutta kaikkien ei ole pakko tehdä tilinpäätöstä.

Lisää tietoa kirjanpidosta löytyy runsaasti sekä yleisellä tasolla että yrittäjille suunnattua tietoa:

https://taloushallintoliitto.fi/kirjanpidon-abc

https://www.yrittajat.fi/yrittajan-abc/verot-ja-rahat/taloushallinto-316324

Kirjanpidon ulkoistaminen tilitoimistolle

Tekisinkö itse?

Kirjanpidon voi hoitaa yrittäjä itse tai vaihtoehtoisesti ulkoistaa kaiken työn tilitoimistolle. On muutamia tilanteita, joissa kirjanpidon hoitaminen itse on kannattavaa.

Jos töitä on hyvin harvakseltaan, tai laskutettavaa on hyvin vähän, saattaa olla paikallaan hoitaa kirjanpito itse. Tai jos sinulla on kokemusta ja halua tehdä itse, niin se voi olla hyvä vaihtoehto. Suurimmalle osalle aloittavia yrittäjiä ammattitaitoisen kirjanpitäjän hankkiminen on selvästi sopivampi päätös.

Yrittäjänä et halua käyttää moninkertaisesti aikaa sellaiseen, jonka ammattilainen tekee nopeasti ja virheettä. Ja vaikket tekisi virheitä, niin kannattaako sinun käyttää työpäivääsi (tai ilta-aikaasi) kuittien kanssa näpertämiseen, kun voisit lisätä myyntiä, tavata asiakkaita tai huolehtia myymäläsi edustavampaan kuntoon?

Kirjanpitäjä huolehtii myös sovittaessa siitä, että kaikki viranomaisvelvoitteet on hoidettu kirjanpitolain mukaisesti.

Neuvoja saatavilla

Paljon hyviä kirjanpitoon ja tilitoimiston valintaan liittyviä ohjeita yrittäjälle löytyy esimerkiksi alla mainitulta sivustolta. Sivustolta löytyy neuvoja niin toiminimen kirjanpidon hoitamiseen itse kuin osakeyhtiön kirjanpitoon ja tilintarkastukseen. Tarjolla on lisätietoja niin sähköisestä taloushallinnosta kuin tilitoimiston valinnasta.

https://yrityksen-perustaminen.net/kirjanpito/

Tilitoimisto

Mikä on tilitoimisto? Tilitoimisto eli kirjanpitotoimisto on kirjanpidon ammattilainen, eli liikeyritys, joka hoitaa kirjanpitoon ja muuhun taloushallintoon liittyviä tehtäviä maksua vastaan.

Tilitoimiston tehtäviä ovat mm. tilinpäätös ja juokseva kirjanpito, palkanlaskenta, kokonaisvaltainen liikekirjanpidon eli ulkoisen laskennan palvelu sekä sisäinen laskenta eli johdon laskentatoimi.

https://taloushallintoliitto.fi/tilitoimistoasiointi/tilitoimiston-palvelut

Tilitoimiston valinta

Tilitoimiston valintaan kannattaa käyttää aikaa ja energiaa, sillä hyvin toimiva yhteistyö tilitoimiston kanssa helpottaa yrittäjän arkea merkittävästi. Kannattaa kysellä suosituksia tai kokemuksia toisilta yrittäjiltä, mieluiten samalta toimialalta tai samantyyppisten yritysten vetäjiltä.

Tilitoimistoilta kannattaa kysyä heidän tarjoamiensa palveluiden laajuudesta, hinnoittelusta sekä toiminnan laadusta.

Kirjanpidon ulkoistaminen tilitoimistolle

Tilitoimistoilla on yleensä omat ohjelmistonsa, joita he käyttävät. Kannattaa harkita sähköistä taloushallintoa, jossa sekä tilitoimisto että yrittäjä pääsevät samaan ohjelmistoon, ja yrittäjä voi käyttää sitä verkon yli. Silloin tietoja ei tarvitse siirrellä edestakaisin, vaan molemmat osapuolet pääsevät käsiksi samaan tietoon.

Tämä sitouttaa sinut yrittäjänä yhteen tilitoimistoon tai niihin, jotka käyttävät samaa ohjelmistoa.

Mutta yleensä kannattaa panostaa tilitoimiston valintaan ja yrittää tehdä siitä monivuotinen yhteistyö. Silloin asiat hoituvat nopeasti ja tilitoimistolla on selvempi ymmärrys yrityksesi toiminnasta ja taloudellisesta tilanteesta.

Tästä seuraa pääsääntöisesti asioiden hoitaminen nopeasti ja helposti.

Alla olevasta linkistä löydät satoja tilitoimistoja eri puolelta Suomea. Sivustolla on myös vinkkejä tilitoimiston valintaan sekä tietoa yrityksen kirjanpidosta.

https://suomentilitoimistot.fi/

Kun kirjanpito on hanskassa, on sinun yrittäjänä helpompi keskittyä yritystoimintaan.

Jos taas tarvitset pikaisesti yrityslainaa, ota yhteyttä CrediNordiin.

Me tarjoamme nopeita lainapäätöksiä: Lainapäätös tehdään jopa tunnissa, kun hakemus on asianmukaisesti täytetty ja tunnistautuminen on tehty maanantaista perjantaihin kello 8-18. Ja voit saada rahat tilillesi jo seuraavana päivänä.